Naantalin Meripelastajat siirtävät tukikohtansa Lammasluotoon

Naantalin Meripelastajat siirtävät tukikohtansa Lammasluotoon

Naantalin Purjehdusseura ja Naantalin Meripelastajat tiivistävät yhteistyötä jonka tuloksena Meripelastajien aluksen kotisatama tulee olemaan Lammasluoto juhannuksesta eteenpäin.

 

Kesänä 2016 Lammasluodossa nähdään purje- ja moottoriveneiden lisäksi paikallinen ylpeys P/V Lähitapiola V-S niminen alus, jolla Meripelastajat tekevät tärkeää vapaaehtoistyötä veneilijöiden turvaksi.

Naantalin Purjehdusseuran toiminta Lammasluodon alueella on turvattu seuraavaksi kolmeksi vuodeksi vuoden alussa allekirjoitetulla vuokrasopimuksella Naantalin kaupungin kanssa. Seuran visiona onkin kehittää alueesta sellainen, että se palvelee veneilykulttuuria monipuolisesti ja on viihtyisä käyttää virkistäytymiseen.

– Näimme tärkeäksi tiivistää, jo välimatkankin puolesta, yhteistyötämme sillä molemmat toimijat niin NPS kuin Meripelastajat tekevät vapaaehtoistyötä merellisen Naantalin puolesta, kertoo NPS:n kommodori Janne Laine.

Miksi Lammasluotoon?

– Suomessa meripelastuksesta vastaa Rajavartiolaitos. Meidän tietysti tärkein tehtävä on auttaa merihädässä olijoita, mutta vähintään yhtä tärkeätä on tekemämme valistustyö joka tähtää turvalliseen veneilyyn. Lammasluodossa meidän on helppo toteuttaa valistus- ja koulutustyötämme NPS:n tiloissa ja mikä olisikaan parempi paikka veneilyvalistukselle kuin monen naantalilaisen veneilijän ”kotipaikka” Lammasluoto, innostuu Meripelastajien puheenjohtaja Kalle Hartikainen kertomaan.

– Olennaisia asioita Lammasluotoon siirtymisessä olivat myös autopaikkojen ja oman polttoainesäiliön saaminen lähelle alusta. Näin logistiikka paranee ja sitä myötä myös ympäristö kiittää, jatkaa Hartikainen.

Mikä muuttuu?

Sekä NPS:n ja Meripelastusseuran toiminta jatkuu normaalina koko kauden. Purjehdusseuran kesäkuun täyttävät nuoret purjehtijaoppilaat optimistijollakoulunsa kanssa, sekä seuran hyvin menestyvä ja kehittyvä junnutiimi jatkaa harjoituskauttaan. Vesillä tulee siis olemaan vilinää.

 

Meripelastusseuran toiminta merellä jatkuu normaalina, mutta koulutukset ja nuoritoiminta tullaan jatkossa näkemään Lammasluodossa. Tästä esimakua saadaan heti kesäkuun alussa.

– Toivotamme sydämellisesti Meripelastusseuran Lammasluotoon! Tästä on hyvä aloittaa turvallinen, kaunis ja toivottavasti tuulinen kesä, toteaa kommodori Laine aurinkoisesti.

 

Lisätiedot:

Janne Laine, kommodori, Naantalin Purjehdusseura ry

p. 040-049 9184, janne.laine@nps.fi

Kalle Hartikainen, puheenjohtaja, Naantalin Seudun Meripelastajat ry

p. 0400-514 135, kaha@hotmail.fi

 

Meripelastuksen alus