Hai luokan SM kulta ja pronssi NPS:n purjehtijoille

Hai luokan SM kulta ja pronssi NPS:n purjehtijoille

NPS:n Kai Saksi mestariksi kuudennen kerran.

HSS järjesti Hailuokan Suomen Mestaruuskilpailut 8.-10.8.2014. Samanaikaisesti seura järjesti myös 6mR -luokan SM:t, Shampanjaregatan sekä Champagne Match Cupin, joten todella hieno purjedustapahtuma regattaillallisineen saatiin kokea Helsingin Kaivopuiston edustalla. Rata-alue oli heti Liuskasaaren takana ja yleisöllä oli mahdollisuus seurata kisaa rannasta käsin.

Käytössä oli myös ensimmäistä kertaa raceQs live -seuranta, joka antoi yleisölle mahdollisuuden seurata kilpailuja 5 min viivästettynä internetin välityksellä.

Säät olivat suosiolliset auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa joka päivä lounaasta 3-7 m/s. Päivän ensimmäinen lähtö purjehdittiin aina kevyessä tuulessa ja jälkimmäinen hieman kovemmassa. Ensimmäisen päivän lähtövoitot menivät NPS:n Kai Saksille (FIN-256 Harriniva) ja TPS:n Juha Harjulalle (FIN-263 Brown Sugar). Harjula johti kokonaiskilpailua ensimmäisen päivän jälkeen.

Lauantain ensimmäinen lähtö meni TaPS:n Jaakko Tuomiselle (FIN-129 Siv), joka sai liimattua maston kuntoon yön aikana. Sivin masto katkesi perjantain toisen lähdön kolaritilanteessa. Toisen lähdön voitti NPS:n Roni Saksi (FIN-238 Foster’s). Tasaisesti kärkeen purjehtinut Kai Saksi nousi kuitenkin kokonaiskilpailun johtoon. Toisen päivän jälkeen tilanne kärjessä oli tiukka ja ratkaisu mitalejen kohtalosta jäi viimeiseen päivään.

Sunnuntain rata-alue oli hieman kauempana kutosten purjehtiessa Liuskasaaren edustalla. Kevyen aamutuulen siivittämänä kaikki veneet ehtivät kuitenkin ajoissa päivän ensimmäisee lähtöön. Kai Saksi varmisti mestaruuden voittamalla lähdön näytöstyyliin johtamalla sitä alusta loppuun. Tasaisella sarjalla purjehtinut KP:n Jouni Ristiluoma (FIN-271 Felix) voitti hopeaa ja pronssimitalit matkasivat Naantaliin Roni Saksin mukana.

NPS:n Kai Saksi voitti mestaruuden jo kuudennen kerran. Edelliset mestaruudet ovat vuosilta 1977, 1979, 1980, 1981 ja 1986.


SM kultaa Kai Saksi ja Harri Saksi

SM pronssia Roni Saksi, Pauli Poutanen ja Jukka Ahokas

lopputulokset